Sivu 1 (1)
© Teksti, kuvat ja kerronta : Esa Mustonen


Siellä se on .. ikihonka. Näin sen jo kaukaa tullessani vaelluksellani lammen rantaan. Sen kookas hahmo kalliojyrkänteen laella kiinnitti huomioni ja sai jostakin syystä vaistomaisesti suuntaamaan askeleeni sitä kohden.

Sen luokse oli vaikea päästä. Louhikkoinen rinne aamukasteessa oli liukas ja kivikkoinen, mutta jokin tuossa hahmokkaassa vanhassa ikihongassa veti puoleensa vastustamattomasti.

Siinä minä seisoin sen juurella hiljaisena kulkijana ja kunnioitusta tuntien. Se oli todella vanha ikihonka joka oli vuosikymmenten saatteessa nähnyt tuulet ja tuiskut. Sen kilpikaarnainen rosoinen runko ja mutkainen oksisto kurotti korkealle latvustonsa. Se oli tukevasti ankkuroinut juurensa lohkareiden väliin niin etteivät tuimatkaan myrskyt olleet saaneet sitä lannistettua aikojen saatossa.

Mitä kaikkea se meille voisikaan kertoa ? Mitä kaikkea se oli nähnyt. Istuin hiljaa sen juurelle ja kuuntelin kuinka aamuinen tuulenvire heräili sen latvustossa, .. lakkapäässä. Istuin pitkään sen juurella enkä olisi siitä halunnut lähteä. Se tuntui niin turvalliselta. Oli tunne kuin olisin istunut lapsena isän sylissä ja kuunnellut hänen kertomustaan vanhoista ajoista.

Ennen lähtöäni kiersin käteni sen ympärille. Eivät ne yltäneet läheskään ympäri, mutta halusin hyvästellä vanhan ikihongan ja toivottaa sille paljon,... paljon hyviä vuosia.
Jatkaessani matkaa pysähdyn vielä kauempana katsomaan taakseni. Siellä se seisoo, vanha, harmaa lakkapää.

..."Kulkija, pysähdy sen juurelle, hiljenny ja kuuntele mitä ikihongalla on sinulle kerrottavaa ..."




©Esa_Mustonen@hotmail.com