Hyönteisgalleriaan

Sivu 1 (1)
© Teksti, kuvat ja kerronta : Esa Mustonen


Kulleron kirkkaankeltaiset kerämäiset kukkapallot loistavat kevätkesäisin useiden kotipuutarhojemme kukkapenkeissä, mutta luonnonkasvina kulleroa tavataan runsaasti vain Lapin läänissä jonka maakuntakukaksi kasvi onkin perustellusti valittu.

Valoisilla tunturiniityillä ja kosteilla puronvarsilla kasvi muodostaa näyttäviä kasvustoja jotka hehkuvat keltaisina Lapin yöttömässä yössä.

Etelä-Suomessa kulleroa tavataan luonnonvaraisena mm. purojamme reunustavilla rehevillä kasvualustoilla, mutta runsaita näyttäviä kasvustoja tavataan vain harvoin sillä täältä puuttuvat kasville tärkeät pitkät ja valoisat kesäyöt.

Etelä-Suomessa kulleron kukinta ajoittuu yleensä toukokuun loppupuolelle ja kesäkuun alkuun hiukan säätilasta riippuen mutta Pohjois-Suomen kulleroniittyjen kukkaloisto on parhaimmillaan vasta paljon myöhemmin.

Puutarhassamme kullerot viihtyvät parhaiten kosteahkossa ravinteisessa kukkapenkissä ja puutarhojemme vesialtaiden reunuskasveiksi ne sopivat myös erittäin hyvin. Kulleron lehdet ovat siron liuskamaiset ja sen kukat ovat kestäviä myös leikkokukkina. Kasvi kuuluu leinikkikasveihin ja niin kuin leinikkikasvit yleensä myös kullero on myrkyllinen.

Kulleron kukkaa ympäröivät keltaiset kehyslehdet joita on runsaasti lähes pallomaisen kukan ympärillä. Kukka avautuu vähitellen mutta se säilyttää lähes pallomaisen muotonsa. myös vanhetessaan. Niiden väri on silmiinpistävän keltainen tai oranssiin vivahtava ja silloin kun kulleron kukkia on runsaasti ne muodostavat todella näyttävän kukkaryhmän puutarhassamme.

Kasvin pölytyksestä huolehtivat lähinnä pienet kärpäset ja kuoriaiset sillä kukkien sulkeutuneisuuden vuoksi suurikokoisilla hyönteisillämme ei ole mahdollisuutta päästä käsiksi kukan sisäosiin.

Kasvi on erittäin pitkäikäinen ja jos kulleropenkkimme kasvualustan ravinteisuudesta ja kosteudesta huolehditaan voi seuraavakin sukupolvi ihastella sen kullankeltaisten kukkapallojen viehättävää kauneutta.


Hyönteisgalleriaan

©Esa_Mustonen@hotmail.com